tiistai 30. huhtikuuta 2013

HAUSKAA VAPPUA!

Olin itse ihan unohtanut koko vapun, eli sitä vietetään täällä kotona vaan elokuvan ja mässyjen parissa. Huomenna vois sitten perheen kanssa käydä vapputorilla hommaamassa perinteisen vappupallon tytölle. No enpä minä enää muutenkaa lapsen saannin jälkeen oo vappua bilettäny baareissa tai missää muuallakaan. Ja voin näin ohi mennen mainita ettei toi kuningas alkoholi ole minun paras ystäväni muutenkaan, muutun sen ansiosta ihan hölmöksi ja sitten morkkistelen seuraavan viikon että mitähän sitä tuli tehtyä. Mutta HYVÄT VAPUT kaikille ja olkaahan kiltisti. Ja tässä teille viel pari netistä bongattua ihanuutta.


Nämä farkut TÄÄLTÄ

Nämä bootsit TÄÄLTÄ

Ja tämä liivi TÄÄLTÄ






sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

omistatteko te kumisaappaita?

 

Posted by Picasa 

Tuli vaan sellanen hölmö ajatus mieleen että kuinka moni oikeesti omistaa kumisaappaat, tai varsinkin jotkut muoti sellaiset.? Olen tässä nyt  ihan tosissaa ruvennut harkitsemaan niitten ostoa, koska satoi tai paistoi on meidän tytön päästävä ulos ja ei viitsisi pilata mitää hyviä kenkiä kauheella kura ilmalla kun kumisaappaatkin on keksitty. Tähän asti olen parjännyt ilman, mutta nyt olen todella varman pakon edessä, mutta hei onneksi nykyään saa niin tyylikkäitä kummareita, että niillä kehtaa mennä mihin vaan vaikka muotinäytökseen. Noista kollaasin saappaista mun ehdotomat suosikit on noi mustat missä on pinkit rusetit takana ja noi leopardi kuvioiset on myös kivat. Kertokaahan joku omistatteko kumisaappaita ja jos omistatte niin millaset ja onko tullu tarpeeseen ettei oo vaa jääny kaapin nurkkaa pölyttymään?

Nämä haluan bubbleroomilta....ja heti heti!!!

Tai jos toho otsikkoon nyt lisään, että sitten kun olen oikein rikas eikä minun tarvitse yhtään miettiä kuinka paljon rahaa kulutan. Oi kuulostipa hyvältä tuo edellinen lause, mutta se on vain sitä haaveilua kun voitan lotossa enkä ees ikinä lottoa =D ! Tässä must have jutut siis bubbleroomilta.

Friis&Companyn iloinen ja hieman sporttinen laukku TÄÄLTÄ


Ihanan vihreät farkut, jotka vielä alessa TÄÄLTÄ

Suloiset kukkamaiharit TÄÄLTÄ


Leokuvioinen bomber takki TÄÄLTÄ


Ihanan pirteä sadetakki TÄÄLTÄ


Nämä ihanat rock housut TÄÄLTÄ


Bang Bang paita TÄÄLTÄ


Aivan ihana jakku TÄÄLTÄ


Super suloiset farkku shotsit TÄÄLTÄ


Tämä aivan huippu toppi TÄÄLTÄ

Voiko olla jotain coolimpaa TÄÄLTÄ

Suloiset hyvä mielen tennarit TÄÄLTÄ

Ihanat väriläiskät TÄÄLTÄ

Siis löytäsin tuolta vaikka mitä, varsinkin kenkiä joka lähtöön. Oon aina ollut huono pitämään / ostamaan kesävaatteita tai kenkiä, mutta tänä kesänä meinasin tehdä poikkeuksen. En tunne oloani kotoisaksi yleensä missään liian korkeissa kengissä vaikka ne kyllä olisivat hyvä lisä tähän minun 153 centtiä pitkään runkoon. Voisin ehkä näyttää normi mittaiselta tai no miten se ny määritellään kuka on normi mittanen, mutta kyllä minä lyhyt olen ei siitä mihkään pääse. En kyllä koskaan ole ollut mitenkään katkera siitä että olen tällänen pätkä enkä ole koskaan ole halunnut olla pitempi viihdyn ihan hyvin täällä maan tasalla.

Irrotellaan, hauskoja vaate kappaleita!

Välillä muhun iskee sellanen kyllästyminen kaikkiin perus juttuihin aina joku perus neule, perus farkut, perus perus perus... Tekis mieli aina joskus mieli oikeen räväyttää ja unohtaa kaikki perus normi hommat, mutta en oo kuitenkaan varma että oisko musta ihan siihen. Joku kerta kyllä saan vaan niin tarpeekseni tästä tämän hetken muodista ja heitän kaikki vaatteet roskiin ja ostan jonkun ufo kerraston itelleni =D . No jos ei nyt ihan kuitenkaan voihan sitä räväyttää jollain pikku jutuillakin tai että yksi vaate kappale on jotain vähän erikoisempaa.
Tälläset paksupohja popot glitter värillä TÄÄLTÄ


Kultaiset farkut mustilla tehosteilla TÄÄLTÄ

Tämä raju huppari TÄÄLTÄ


Tämä hauska korva tupsu hattu TÄÄLTÄ


Apina T-paita TÄÄLTÄ

Kiva pääkallopaita TÄÄLTÄ


Hauskat lintu aiheiset shortsit TÄÄLTÄ

Aika päheet bootsit TÄÄLTÄ

Jokinlainen örvelön kuva takki TÄÄLTÄ

Aika magee kisulaukku TÄÄLTÄ
 

Minni Hiiri huppari korvilla TÄÄLTÄ

 
No niin siinä oli muutama esimerkki, joka minulle ainakin toisi aikamoista erikoisuutta pukeutumiseen. Kyllä ainakin tota kisulaukkua, pääkallopaitaa ja paksupohjaisia kenkiä uskaltaisin kokeilla muuten hillitymmän asun kanssa. Oikeastaan toi kisulaukku on tosi magee ei aina jotain LV:tä tai mulberryä olalla jota tuntuu tällä hetkellä olevan kaikkien vähänkin muotitietoisten mukana ja sitten anteeksi sana teini, mutta sanoin sen jo eli siis teini tytöillä on sitten feikki versioita noista edellä mainituista. Mun on pakko sanoa etten ole oikeen koskaan lämmenny noille LV:n laukuille ne on musta vähän mummomaisia siis ei ne mitää rumia ole, mutta ei vaan minun makuuni. Mutta muodissahan mukavaa juuri se että jokainen saa tykätä mistä haluaa ja erottua massasta sen verran kun haluaa, ei tarvitse olla niin kuin muut! (ja näin lopuksi paljastan, että omistan tuon viimeisessä kuvassa olevan minni hiiri hupparin. Se on aikas magee, okei ei sitä ihan joka paikassa kehtaa pitää mutta minä tykkään siitä ei aina tarvi olla liian aikuinen joskus saa vähän lapsettaakkin. )









lauantai 27. huhtikuuta 2013

Laukkuja / reppuja asokselta !



www.asos.com

Olen ite tykästynyt tällä hetkellä tollasiin ihaniin karkki väreihin nam nam... Toi ylärivin reppu on oikein värikäs ja ihan yksilö.Tykkään myös tosta valkoisesta laukusta missä on noi hopeiset niittipallo koristeet. Tai jos rehellisiä ollaan tykkään kyllä jokaisesta laukusta tai repusta mitä tästä kollaasista löytyy, mutta kaikkea ei voi saada ja se on ihan tyhmää.

auttakaa!

Hei, sellaista haluisin kysyä että millainen blogin ulkoasu teitä mielyttäisi. Musta tämä nykyinen on kyllä vähä tylsä haluisin jotain pientä väriä ja eloa tähä touhuun, ettei mene liian simmppeliksi koko ulkomuoto. En kuitenkaan mitää liian rajua halua, ettei tästä tule sitten sellanen sekavan näkönen. Riittäisikö esim. pelkkä joku joku vaalea taustaväri ja sitten jos saisin aikaan niin laittasin tonne ylätunnisteeseen vai mikä ny onkaan jonkun kuvan minusta ja tytöstäni vai onko huono idea? Ideoita kehiin kiitän ja kumarran. Olen tosiaan vielä aika urpo koko tän blogin kanssa, mutta kai minä nyt jotain osaan tolle ulkoasulle tehdä. En kyllä tiedä ees etttä lukeeko tätä blogia vielä kukaan, että saanko apua teiltä vai joudunko turvautumaan oman pääni idea varastoon joka kyllä tuntuu tällä hetkellä aika tyhjältä. no kuiteskin jos joku ees laittaisi kommenttia niin oisi tosi kiva juttu. Ja tähän loppuun vielä ilmoitus luontoinen asia tänään viemme tyttöämme Lilaa HopLoppii riehumaan jee pääsee itekkin sinne kiipeleimään ja pomppimaan se on kyllä aika kiva mesta. Myöhemmin tänään sitten päivän asua ja mitä muuta nyt sit satun keksimään.


Lila 3-v synttäreillään

Ja hei sellainen kysymys vielä joka ei kyllä toho äskeiseen aiheeseen liity mitenkään, että mikä on pienin koko JiLou farkuista ja mistä näitä farkkuja saa ostettua niinkun ihan normi liikkeistä ei nettikaupoista ja paikkakunta on Tampere??? joku kiltti auttakaa minä niin tahtoisin sellaset, mutta en uskalla tilata mistään kun haluan sovittaa ensin ettei vaan satu vahinkoa, koska mun tuurilla kun tilaisin ne olisivat varmasti ihan väärän malliset kamalan isot ja ties mitä =D

ihanat biker bootsit!

Olen ihan rakastunut erilaisiin biker bootseihin, en sitten tiedä onko nyt hyvä hetki niitä ostella kun kesä lähestyy nopeaa vauhtia, no mutta tässä muutamat ihanat yksilöt.

Nämö löytyvät TÄÄLTÄ


Nämä löytyvät TÄÄLTÄ

Nämä löytyvät TÄÄLTÄ


Nämä löytyvät TÄÄLTÄ


Nämä löytyvät TÄÄLTÄ


Nämä löytyvät TÄÄLTÄ

Paljon oisi valinnan varaa ja tässä vaan tosiaan muutama esimerkki, olen muutenkin niin huono päättämään mitään että menee varmaa ties kuinka kauan että osaan sitten lopulta päättää mitkä biker bootsit kotiutan, mutta sen olen päättänyt että jotkut. Noi toisiksi alimmaiset jossa on paljon noita solkia ovat yksi varteen otettava vaihto ehto, mutta minulla on paha tapa selata tyyliin joka nettiputiikki läpi ennen kun teen päätökseni ettei vaan jää mitää huomaamatta =) !

tämän päivän shoppailu reissu!

Minun piti mennä vaan katselemaan kaupungille eikä ostaa mitää, mutta toisin kävi kyllähän sieltä taas jotai lähti mukaan ylläri ylläri no vaatteita ei voi koskaan olla liikaa.


Vero modan mekko stocmannilta. kuva ei oikein imartele tätä mutta tosi nätti on. En vielä omista yhtäkään tälläsitä mekkoa niin oli pakko hankkia.



Kesäinen kukkapaita Cubus. Paita oli ehkä yhden koon liian iso mutta ei se haittaa kun toi oli tollanen väljän malinen muutenkin.




Valkoiset/kuvioidut farkut Cubus. Nämä oli aivan ihanat ei liian räikeän kuvioiset ja valkoista rakastan muutenkin niin ihan super hyvä löytö ja tänään cubuksella oli kaikki normaali hintaiset tuotteet -30%.



Maastohenkinen kauluspaita tasku timanteilla, jossa oli vielä tollaset kivat kiristys nauhat tossa keskellä tämä oli kapphallista. En oikein ollu varma tästä, mutta lähti mukaan silti katotaan nyt tuleeko käyttöön vai lähteekö eteenpäin.



Kivasti kuvioitu farkkutakki Brave soul / sokos. Musta tää oli ihana kun ei ollu ihan perus farkkutakki toi kuvio toi siihen sellasta jotain erikoista ja tollasta lyhyen mallista olen etsiskellyt jo hetken.



EDC by esprit / sokos. Tällästä paitaa en viel omista ollenkaan ja tämä istu todella hyvin ei tehnyt sellasta oloa että oisin peittäytynyt johkin kaapuun =D.



Ja tämä takki kapphall. Oli ehkä hiukan iso mutta ei sen nyt niin pinkeä tarvi ollakkaan. Rakastuin toho röyhelö ala osaan tossa takissa ja valkoinen väri on yksi ihaninmista vaikka ei ole ehkä se käytännöllisin väri kuitenkaan.



Tummansininen ohut neule Rosemunde /stocmann. Tää saatttaa näyttää täs vähä hölmöltä mut päällä tää mukautuu oikein ihanasti päälle ja on muutenkin tosi mukavan tuntuinen.


Ihana tollanen liehuva paita ihanasta materiaalista vero moda / stocmann. Tää on kesällä varmaan tosi kiva päällä eikä hiosta liikaa.